Lewis Hamiltonin sekä Mercedeksen tuoreimmat sopimusneuvottelut venyivät pitkälle viime talvena. Seitsemänkertainen maailmanmestari solmi jatkosopimuksensa vasta tammikuussa. Mercedes ei aio antaa saman tapahtua tällä kaudella.

Tallin molempien kuljettajien sopimukset päättyvät tähän kauteen. Spekulaatio kuljettajapaikkojen ympärillä on kovaa. Hamilton itse sanoi perjantaina, että hän ei pohdin vielä lopettamista. Hän kuitenkin haluaa katsoa rauhassa vaihtoehtojaan.

Tämä ei mene yhteen Mercedeksen superlupaus George Russellin kanssa. Brittikuljettajan sopimus Williamsin kanssa päättyy tähän kauteen. 23-vuotias kertoi torstain mediapäivänä odottavansa päätöstä tulevaisuudestaan kesätaukoon mennessä.

Tallipäällikkö Toto Wolff on samoilla linjoilla Russellin kanssa.

– Haluan pitää ensi vuoden kuljettajapuheet pois keskusteluista, mutta me emme halua jättää sitä taas tammikuulle, Wolff kommentoi Grandpx.news -sivuston mukaan.

– Valtterin sopimustilanne oli suhteellisen normaali, julkistimme sen kesällä. Silloin kuljettajat pitäisikin ilmoittaa, jotta kaikkien mielenrauha säilyy ja voimme keskittyä loppukauteen rauhassa.

– Emme epäile Lewistä tai Valtteria, mutta neuvottelujen on tapahduttava nyt, eikä ensi tammikuussa, Wolff linjasi.