Carlos Sainz on ollut viime päivinä paljon otsikoissa, saatuaan ensikosketuksensa Ferrari-kalustoon Fioranon testiradalla, Italiassa.

Espanjalainen antoi Suomen aikaan aikaisin sunnuntai-aamuna haastattelun F1.comille, jossa mies avaa ajatuksiaan Ferrarin punaisten edustamisesta sekä tulevaisuuden unelmistaan.

– Kilpa-autoilijana se (Ferrarilla ajaminen) on suuri kunnia ja valtava vastuu. En malta odottaa sen kokemista, mies hehkuttaa.

– Siitä lähtien kun aloin ajaa kilpaa, minulla on ollut kaksi tavoitetta – ajaa F1-osakilpailussa ja voittaa F1-mestaruus. Saavutettuani ensimmäisen, kaikki keskittymiseni on siirtynyt toisen saavuttamiseen – eikä ole parempaa paikkaa voittaa kuin Ferrari!

[readmore from=sainz-carlos]

Viime kauden kuudes sijoitus valmistajien MM-sarjassa oli Ferrarin heikoin 40 vuoteen. Toinen merkittävä historiallinen numero on kuljettajien ikä – 23- ja 26-vuotiaat Charles Leclerc ja Sainz muodostavat Ferrarin nuorimman kuskikaksikon sitten vuoden 1968.

– Jokainen talli kohtaa toisinaan huonoja ajanjaksoja, se on vain osa tätä lajia. Ainoa millä on väliä on kyky nousta takaisin jaloilleen. Historia on opettanut, että tallit, jotka ovat voittaneet aikaisemmin, voivat kyllä voittaa uudelleenkin. Ferrari on lajimme historian menestynein talli syystä. Jos joku talli voi taistella tiensä takaisin huipulle, se on Ferrari.

– Tavoitteemme on kehittää voittava talli ja tuoda Scuderia takaisin kaikkein korkeimmalle huipulle, jonne se kuuluukin. Tavoitteemme on voittaa maailmanmestaruus.