Sakhirin kolmannet vapaat harjoitukset saatiin päätökseen lauantai-iltapäivänä. Session kärjessä nähtiin kärkikaksikkoon joka sessiossa sijoittunut Max Verstappen. Hollantilainen peittosi toiseksi kurvailleen Valtteri Bottaksen kahdella kymmenyksellä.

Bottas sai ensimmäisen ehjän kierroksensa ajettua lauantaina. Heikosti sujunut perjantai oli muisto vain, kun suomalainen peittosi eilen menestyneen George Russellin. Nuori brittikuljettaja oli kolmansien harjoitusten seitsemäs.

Kärkikaksikon perään asettui Alpha Taurin Pierre Gasly. Jo viime viikolla hyvää vauhtia osoittanut italialaistalli on menestynyt myös Sakhirin harjoituksissa.

Neljänneksi parhaimman ajan kellotti Esteban Ocon. Häntä seurasi perjantaina autonsa romuttanut Lando Norris.

Alexander Albon ajoi medium-seoksella kuudenneksi nopeimman ajan. Thaikuljettaja jäi vain kaksi sadasosaa Norrisin kierroksesta.

Kärkikymmenikön täydensi Racing Pointit sekä Carlos Sainz.

Ferrarin sessio oli odotetusti vaikea. Molemmat kuljettajat pyörähtelivät alvariinsa ja kaiken lisäksi Sebastian Vettelin voimanlähteessä havaittiin jonkin sortin vika. Tallilla on kiire vaihtaa se illan aika-ajoon.

Kimi Räikkönen oli harjoitusten 16:ta. Perää pitivät tuttuun tapaan tulokkaat Pietro Fittipaldi sekä Jack Aitken.