Sisäpiiritiedot kertovat Haasin F1-tallin pohtivan ahdistelukohussa ryvettyvän venäläiskuskina Nikita Mazepinin irtisanomista.

Vaihtoehtoja korvaajan osalta ei ole liiaksi, mutta kuskimarkkinat eivät ole kuitenkaan aivan tyhjillään.

Helpoin ratkaisu amerikkalaisille olisi turvautua F1-legenda Emerson Fittipaldin pojanpoikaan ja omaan testikuskiinsa Pietro Fittipaldiin, joka on jo ohjastanut Haasin kalustoa useamman kerran tositoimissa.

Fittipaldilla on takanaan rahakkaita brasilialaisia sponsoreita, joiden setelitukkuja heikosta suorituskyvystä ja rajallisesta budjetista kärsinyt jenkkitalli ei laittaisi lainkaan pahakseen.

Myös hieman kokeneempiakin pilotteja voisi olla saatavilla. Kehnon kauden ajanut Alex Albon menetti hiljattain Red Bull -pestinsä ja olisi täten vapailla markkinoilla.

Brittiläis-thaimaalainen on osoittanut ohikaudestaan huolimatta olevansa lahjakas rattimies. Parhaan F1-tulokkaan palkinto ei tullut viime vuonna turhaan.

Nuorten lupausten osalta houkuttelevimpien nimien joukkoon kuuluvat myös Ferrarin junioriohjelman huippulupaukset Callum Ilott ja Robert Shwartzman. Kummatkin ovat antaneet erittäin vahvoja näyttöjä F2-sarjassa.

Myös vahvalla suoritusvarmuudella ja vuosien kokemuksella varustettu Nico Hülkenberg olisi yhä vailla töitä. Kuten Albonilla ja Ilottilla, ei 33-vuotiaalla saksalaispilotilla ole tosin ainakaan tiettävästi aivan Fittipaldin kaltaisia taloudellisia tukijoita etunaan.

Aika näyttää, kuinka Mazepinille käy. Venäläisen miljardööri-isän Dimitri Mazepinin lompakon nyörit saattavat houkutella Haasia lakaisemaan PR-kohun maton alle. Toisaalta kohu seksuaalisesta ahdistelusta ei unohdu nykypäivänä helpolla. Haasin omistajalla Gene Haasilla on myös muitakin bisneksiä, eikä hän kaipaisi nimensä vetoa lokaan vain yhden formulakuskin vuoksi.