Red Bullin Alex Albon ei ymmärrä, miksi F1-tuomareiden tulkinnat ratarajojen ylittämisestä ja kierrosaikojen poistamisesta muuttuvat kisaviikonlopusta toiseen.

Imolan aika-ajoissa nähtiin jälleen kerran tilanteita, joissa tuomaristo katsoi kuljettajien rikkoneen ratarajojen ylittämistä koskevia sääntöjä. Rangaistuksena oli kierrosajan pyyhkiminen tulostaululta.

Vaikka Albon ymmärtääkin sääntöjen tarkoituksen, hämmästelee epämääräistä tuomarilinjaa.

– Mielestäni se on hieman outoa. Ensinnäkin radat ajavat luonnollisesti siihen. Puskemme siellä täysiä ja autot ovat rakennettu niin hyvin. Meille siinä ei ole mitään riskiä leveäksi vetämisestä. Kyse on puhtaasti vain kierroajoista. Mitä lähempää ajaa valkoista viivaa, sitä nopeampaa pääsee, brittiläis-thaimaalainen perusteli kantaansa.

– Ärsyttävintä on epämääräisyys. Eri mutkissa on eri sääntöjä. Miksi yhdeksäs mutka on erilainen kuin loput radasta? Miksi se menee niin, Albon tivasi.