Red Bullin nuori tähtikuljettaja, Max Verstappen, on vaikean Turkin osakilpailuviikonloppunsa jälkeen kääntänyt katseensa tulevaan.

Verstappen loisti lauantain aika-ajoissa, mutta ongelmien sävyttämä lähtö sekä uhkarohkea ohitusyritys pudottivat miehen lopulta kuudennelle sijalle.

– Tulemme päättämään kautemme kolmanteen sijaan kuskien mestaruustaistelussa. Mielestäni kausi on ollut kelvollinen, kun miettii mitä saimme kalustostamme irti, Verstappen kertoi hollantilaiskeskusteluohjelma Peptalkille.

– Ensi vuonna meidän on pakko kilpailla mestaruudesta, koska se on ainut asia, jolla on merkitystä.

Vielä kolme osakilpailua sisältävän kuluvan kauden mestaruustaulukossa Verstappen on vakiinnuttanut kolmannen sijansa 170 pisteen potilla. Hän voi varmistaa sen 29.11 Bahrainissa, mikäli Sergio Perez ei voita kyseistä kilpailua. Matkaa toisella sijalla majailevaan Valtteri Bottakseen Verstappenilla on 27 pistettä.