Williamsin George Russellille on tulossa lähtöruuturangaistus Turkin osakilpailuun. Nuori britti on ylittänyt sallittujen autonosien määrän kilpurissaan tällä kaudella.

Imolassa turva-auton takana kolaroinut Russell on joutunut vaihtamaan polttomoottorinsa, turbonsa sekä MGU-H-yksikkönsä tähän viikonloppuun. Osat ovat jo neljännet britin autossa tällä kaudella. Sallittu määrä koko vuodelle on kolme.

Russell ottaa lisäksi uuden MGU-K-yksikön, mutta se on vasta kauden kolmas.

Russell joutui vaihtamaan uuden polttomoottorin autoonsa jo ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen Itävallassa. Tämän jälkeen Mercedeksen voimanlähde on vaatinut lisäosia kolmesti.

Russellin rangaistus on ensimmäinen laatuaan tällä kaudella. Hän on ensimmäinen kuljettaja, joka on ylittänyt sallitun yksikkömäärän tällä kaudella. Osalla kuljettajista on kuitenkin käytössä jo viimeiset yksikkönsä.