Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas oli yllättynyt tallinsa ylivoimasta muihin talleihin verrattuna Monzassa perjantaina. Suomalainen oli avaussession nopein, mutta hävisi Lewis Hamiltonille iltapäivän harjoituksissaa.

Hopeanuolet olivat lähes yhdeksän kymmenystä muita nopeampia läpi perjantain. Lähimmäksi kaksikkoa pääsi aamupäivällä Alex Albon.

Bottas oli tyytyväinen autonsa suorituskykyyn vaikka parannettavaakin löytyy.

– Auto tuntui suht hyvältä, suomalainen kommentoi Autosportille.

– Pystymme silti parantamaan. Auto ei tuntunut tasaiselta jokaisessa mutkassa, varsinkin perä heitteli aika paljon. Mutta ne poislukien auto tuntui hyvältä.

– On yllättävää kuinka kaukana muut olivat. Tietysti todellinen vauhti selviää huomenna.

Bottaksen mukaan Mercedeksestä lähtee vielä enemmän irti lauantaina.

– Aina voi puristaa lisää jostakin. Oma kierrokseni ei ollut paras mahdollinen toisessa harjoituksessa, joten sitä kautta saadaan myös parannusta. Sama pätee muihinkin talleihin.

– Kierros on todella nopea ja lyhyt, joten moni mutka ei tee paljon eroa. Se on iso haaste, mutta odotan sitä innolla, Bottas päättää.