Lewis Hamilton raivosi rangaistuksestaan Venäjän GP:n jälkeen – ”He yrittävät hidastaa minua”

© Kuva: Getty Images

Venäjän GP:ssä tuplarangaistuksen saanut Lewis Hamilton ei sanojaan säästellyt kilpailun jälkeisissä haastatteluissa. Britti suoritti kaksi harjoituslähtöä radalla, mikä on säännöissä kiellettyä. Hallistevalle maailmanmestarille langetettiin yhteensä 10 sekuntia aikasakkoja sekä kaksi rangaistuspistettä, mutta tämä päätös muokattiin myöhemmin sakoiksi Mercedekselle.

Britti tuntuikin olevan erityisen tuohtunut pisteistä eikä aikasakoista. Alkuperäinen tuomio olisi nostanut Hamiltonin pistemäärän kymmeneen, mikä olisi ollut vain kahden päässä kilpailukiellosta.

Hamilton kerkesi kuitenkin ampumaan syytöksiä joka suuntaan ennen tuomion muuttamista.

– Minun täytyy luke säännöt uudestaan ja tarkistaa mitä tein väärin, Hamilton aloittaa Motorsport.comille.

– Olen kuitenkin varma, että kukaan ei ole saanut kahta viiden sekunnin rangaistusta jostain näin naurettavasta. En asettanut ketään vaaraan ja olen tehnyt tämän miljoonia kertoja eri radoilla, mutta tämmöistä tämä on.

– Totta kai tuomio on naurettava, he yrittävät hidastaa minua, Hamilton lataa tuomaristoa kohti.

– Mutta kyse ei ole vain minusta, menestyneitä talleja on tarkasteltu aina suurennuslasilla. Uskon, että FIA muuttaa sääntöjä hidastaakseen meitä ja pitääkseen kilpailun kiinnostavana.

– Mutta tämä on ihan okei. Olen kokenut vastoinkäymisiä aiemminkin, nyt vain pitää jatkaa eteenpäin ja tehdä enemmän töitä, Hamilton päättää.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.