Racing Pointin kauden päätteeksi jättävä Sergio Perez ei vielä tiedä, mitä tekee seuraavaksi.

Yksi formulakauden kuumimmista puheenaiheista on ollut Ferrarin saksalaistähden Sebastian Vettelin mahdollinen siirto Racing Pointille.

Italialaistallista lähtönsä jo vahvistaneen nelinkertaisen maailmanmestarin on huhuttu korvaavan Racing Pointilla Perezin. Nyt spekulaatiomylly sai lisää vettä rattaisiinsa meksikolaisen vahvistettua lähtöpassinsa.

Perez kertoi olevansa vielä vailla uutta pestiä. 30-vuotias konkaripilotti toivoisi jo vuonna 2011 alkaneen F1-uransa jatkuvan jollain tavalla.

– Minulla ei ole B-suunnitelmaa. Tarkoituksenani on jatkaa ajamista täällä, mutta se riippuisi siitä, että löytäisin projektin, joka motivoisi minua antamaan jatkossakin sata prosenttia jokaisella kierroksella, meksikolaispilotti sanoi tiedotteessa.

– Toivottavasti voin antaa teille hyviä uutisia pian. Nauttikaamme kuitenkin toistaiseksi yhdessä seuraavista kisoista. Kannan teitä sydämessäni, Perez toivotti faneilleen ja läheisilleen.