Espanjan osakilpailu oli jälleen pettymys Valtteri Bottaksen mestaruushaaveille. Suomalainen lähti kilpailuun toisesta lähtöruudusta, mutta tippui ensimmäisessä mutkassa neljänneksi. Iltapäivä oli siitä asti ylämäkeä, eikä suomalainen toipunut kolmatta sijaa korkeammalle.

Tämä repi piste-eron MM-sarjaa johtavaan Lewis Hamiltoniin jo 43 pisteeseen. Mercedes-kaksikon väliin mahtuu vielä Max Verstappen. Suomalainen myöntää, että mestaruus on jällseen karkaamassa hänen hyppysistään.

– Ensimmäinen analyysi on, että lähtö oli karmea, Bottas kommentoi kilpailun jälkeen Autosport.comin mukaan.

– Lähtöni ruudusta ei ollut tarpeeksi hyvä ja reaktioni olisivat voineet olla paljon nopeammat. Tarvitsin täydellisen lähdön, mutta en saanut sitä.

– Ja tällä radalla, jos takana olevat kuljettajat saavat lähdössä vetoapua ja sinä et, niin se onkin sitten siinä.

– Olen tietysti todella pettynyt. Tilanne on kaukana ideaalista. Minulla ei ole tietoa piste-erosta, mutta se on aivan liian suuri.

Kuva: Getty Images

– Näen, miten mestaruus on karkaamassa. Käytämme pari seuraavaa päivää asioiden puimiseen ja katsomme mikä meni vikaan.

– Tiedän, että palaan tästä vahvempana. Aion olla paremmassa mielentilassa Spassa ja aion antaa kaikkeni. Mutta juuri nyt haluan jonnekkin muualle kuin varikolle.

Kun Bottakselta tiedusteltiin syytä, miksi kausi on ollut pettymys, ei suomalainen osannut osoittaa vain yhtä asiaa.

– En osaa sanoa. Aika-ajot ovat olleet tiukkoja koko kauden läpi ja minusta tuntuu, että vauhtini on ollut hyvää. Joten en osaa vastata tuohon kysymykseen.

– Minulla oli Silverstonessa kaksi todella paskaa kisaa. Ensimmäisen viikonlopun jälkeen asiat ovat menneet aika huonosti

– Tauko tulee hyvään paikkaan. Toivottavasti kautta olisi vielä paljon jälellä, niin voimme yrittää korjata tilanteen. Tällä hetkellä se on kaukana ideaalista.