Valtteri Bottas kertoi Instagram-päivityksessään olleensa pahoillaan Australian GP:n peruutuksesta, mutta ymmärtävänsä silti tilanteen vakavuuden.

Vaikka Melbournen kisajärjestäjät uskoivat lähes viimeiseen asti F1-kauden avauskisan voitavan ajaa, ei koronaviruspandemian pahennuttua jäänyt vaihtoehtoja.

F1-sarja ilmoitti torstaina peruvansa Australian GP:n aivan kisaviikonlopun kynnyksellä.

Päätöksestä oli äänestetty tallien kesken. Vaikka äänestys oli tiukka, päädyttiin kilpailu lopulta perumaan.

Formulakauden avausta hartaasti odottanut Bottas kertoi olevansa pettynyt ajojen peruuntumisesta, mutta tiedostaa toimenpiteiden tarpeellisuuden.

– Kaikki mitä haluan tehdä on kisata, mutta turvallisuus ja terveys tulee ensin. Toivottavasti pääsen kilpailemaan pian. Pysykää turvassa, Bottas kirjoitti Instagramissa.