Formula 1 -johto pitää tallien kanssa kriisikokouksen huhtikuun puolivälissä. Kokouksessa on tarkoitus keskustella koronaviruspandemian vaikutuksista lajiin sekä loppukauden kohtalosta. Alpha Taurin tallipäällikkö Franz Tost kertoi videokokouksesta Motorsport-Magazinille.

– Sovimme viime kokouksessa uudesta kokouksesta huhtikuun puolivälissä, Tost kertoi.

F1 on joutunut tekemään jo isoja muutoksia koronan takia. Maaliskuun puolivälissä pidetyssä kokouksessa päätettiin muun muassa sääntöuudistusten lykkäämisestä vuodella ja siitä, että ensi kausi ajetaan tämän vuoden autoilla.

Huhtikuun kokouksessa luultavasti käydään läpi loppukauden kisojen rakennetta. Ferrari-pomo Mattia Binotto paljasti viime viikolla Sky Italialle, että kisoja saatetaan ajaa vielä ensi vuoden tammikuussakin. Lisäksi viikonloppuja lyhennetään luultavasti siten, että perjantain vapaat harjoitukset jätettäisiin pois ohjelmasta.

Lähde: F1 Technical