Fernando Alonso myönsi F1 Racingin haastattelussa katuvansa Hondan julkista haukkumista, mutta korostaa tilanteen olleen erittäin turhauttava hänelle.

Alonso muistetaan erityisesti Japanin GP:n 2015 kommenteistaan. Tuolloin espanjalainen huusi Hondan kotikisassa radioon kovaan ääneen moottorin olevan kuin GP2-moottori, kun Toro Rosson Max Verstappen ohitti hänet.

– Se oli puhdasta turhautumista. Ehkä minun ei olisi pitänyt sanoa sitä, mutta en sanonut sitä televisiohaastattelussa tai lehdistötilaisuudessa. Minä puhuin omalle insinöörilleni, mikä tuli lähetykseen. Sen tarkoitus ei ollut olla julkinen kommentti, Alonso muisteli tapausta.

– Mutta se moottori oli todella huono. Ensimmäisenä vuonna Jerezissä (talvitesteissä) ajoimme neljässä päivässä seitsemän kierrosta.

Alonso kertoi saaneensa paljon kommentteja sosiaalisessa mediassa, kun Hondan moottorilla voitettiin ensimmäistä kertaa viime kaudella. Brasilian GP:ssä Hondan moottoreilla ajettiin kaksoisvoittoon.

– Olen iloinen heidän puolestaan, mutta Brasiliassa voittanut moottori ei ole sama, mikä minulla oli autossani.