Toro Rosson F1-tallin päällikön Franz Tostin mielestä formula ykkösten kisakalenteri ei saisi paisua yli 22 kilpailun, tai muutoin riskinä olisi formulatyöläisten loppuunpalaminen.

Kuninkuusluokan omistajaporras haaveilee jatkuvasti uusista kilpailusta ympäri maailmaa.

Kisakalenteriin on tulossa jo pian Vietnamin GP. Rapakon takana puuhataan samaan aikaan kovalla innolla toista Yhdysvaltain kisaa Miamiin, Floridaan.

F1-sirkuksen maailmankiertueen paisuminen ei ole varikon puolella kaikkien mieleen.

Varikkohenkilökunnan jaksaminen äärimmäisen rankassa työarjessa huolestuttaa tallipomoja.

Jatkuva matkustelu, pitkät viikot ja harvat lomat ovat jo nykyisinkin todella kuormittavia kaikille mekaanikoille, insinööreille ja muille taustatyöläisille.

– Mielestäni 22 kisaa on nyt ehdoton yläraja. Jos meille tulisi lisää kisoja tulevaisuudessa, luulen tallien joutuvan kierrättämään ihmisiä, sillä muutoin rasitus olisi heille liikaa, Toro Rosso -johtaja Tost muistutti Racer-julkaisun haastattelussa.