McLarenin Carlos Sainz kertoo vastustavansa täysin Formula 1:n haaveita laajennetusta kalenterista.

F1-sarjassa ajetaan jo ensi kaudella ennätykselliset 22 kilpailua. Sarjan johto on kuitenkin haaveillut jopa 25 kilpailun sarjasta.

Lisääntynyt kisamäärä lisää painetta talleille, koska peräkkäisiä kisaviikonloppuja on enemmän. Johtoportaassa tähän on reagoitu lyhentämällä kisaviikonloput tulevaisuudessa kolmeen päivään nykyisen neljän sijaan.

– 22 tai 21 kilpailua tuntuu jo liialta. Ekstrapäivä, jonka saamme vapaaksi, ei kompensoi täysin kahtakymmentäviittä kilpailua, johon tulevaisuudessa halutaan, Sainz sanoi.

F1 on laajentumassa tulevaisuudessa laajemmalle alueelle. Ensi kaudella mukaan tulee Vietnamin GP, ja tulevaisuudessa omistajaportaan tavoitteena on saada mukaan myös toinen kilpailu Yhdysvalloissa. Eri maanosien kilpailut lisäävät matkustelua ja rasitusta talleille.

– Henkilökohtaisesti pidän siitä, kun Formula 1 laajenee paikkoihin, joissa sen vaikutus on suuri. Se sisältää kuitenkin liikaa matkustelua, ja mekaanikoilta tarvitaan liikaa ponnisteluita. Tämä on kai tapa valmistautua isompaa kalenteriin, jota minä vastustan täysin, Sainz summasi.

Lähde: Crash.net