Mercedeksen Valtteri Bottas kokee muutaman virheen tämän kauden aikana maksaneen hänelle mahdollisuudet maailmanmestaruuteen.

[readmore from=”bottas valtteri”]

Bottaksen tallikaveri Lewis Hamilton varmisti kuudennen mestaruutensa Yhdysvalloissa pari viikkoa sitten, kun kautta on ajamatta kaksi kilpailua.

Bottas johti MM-sarjaa alkukaudesta, mutta muutama heikompi kilpailu pudotti nastolalaisen Hamiltonin kyydistä.

– Tein muutamia virheitä, jotka olisi pitänyt pystyä välttämään. Minulla oli muutama huono kisastartti, joista ainakin yksi oli minun virheeni, Bottas sanoi Motorsport Weekin mukaan.

– Muutamissa aika-ajoissa sössin kolmannen osion täysin, mikä maksoi minulle lähtöruutuja.

Bottaksen loppukausi on sujunut jälleen vahvemmin. Hän on onnistunut voittamaan kolmesta edellisestä kilpailusta kaksi.