Valtteri Bottas sanoo, ettei vaihtaisi Lewis Hamiltonia helpompaan tallikaveriin, vaikka saisi tähän mahdollisuuden.

Suomalaiskuljettaja on jäämässä toiseksi tämän kauden MM-sarjassa, kun Hamilton on matkalla kolmanteen perättäiseen ja samalla kuudenteen maailmanmestaruuteensa.

– En muuttaisi tätä tilannetta. En koskaan haluaisi vaihtaa tallikaveria vain sen takia, että kilpailujen voittaminen olisi helpompaa. Se ei tulisi kuuloonkaan, Bottas sanoo Racefansille.

– Pidän haasteista, vaikka ne eivät olisikaan aina helppoja. Kun asiat saavuttaa vaikeamman kautta, ne tuntuvat paremmilta.

Bottas on ainoa kuljettaja, joka voi estää Hamiltonin mestaruuden. Suomalaisen on voitettava tänä viikonloppuna Yhdysvalloissa pitääkseen mestaruushaaveensa elossa.
Sekään ei välttämättä riitä, sillä Hamilton tarvitsee vain kahdeksannen sijan varmistaakseen maailmanmestaruutensa.