Red Bullin konkaripomo Helmut Marko uskoo Hondan voimayksikön olevan ensi vuonna tehojen osalta jo Mercedeksen ja Ferrarin tasolla.

Japanilaisyhtiö joutui lähes naurunalaiseksi rankasti epäonnistuneen McLaren-kumppanuutensa aikana. Vuodesta 2015 on kuitenkin tultu kauas.

Tänä vuonna Hondan suorituskyky on näyttänyt olevan eri luokkaa viime vuosiin verrattuna.

Moottoritoimittajansa kehitystahti on vakuuttanut Red Bullia niin kovasti, että tallijehu Marko uskaltaa haaveilla jo varsin huimista harppauksista.

– Hondalla meneillään oleva kehitystyö on saanut meidät uskomaan, että olemme ensi vuonna jatkuvasti samalla tehotasolla kuin Mercedes ja Ferrari, Red Bull -pomo povasi Motorsportille.

– Tulemme olemaan myös paljon paremmin valmistautuneita korin osalta, Marko lupasi.