Daniel Ricciardo ja Nico Hülkenberg kertovat jättäneensä pettymyksensä Renault’n Japanin GP:n hylkäykseen taakseen. Nyt tähtäimessä on pistejahti tänä viikonloppuna Meksikossa.

Formulakansa sai yllättyä toden teolla FIA:n ilmoitettua tällä viikolla hylänneensä Renault’n kummankin auton tulokset Suzukan osakilpailussa.

Ranskalaisvalmistajan todettiin käyttäneen autoissaan kiellettyä tekniikkaa. Ricciardo ja Hülkenberg menettivät kummatkin pistesaaliinsa.

Vaikka pettymystä oli aluksi vaikea niellä, on kuskikaksikko siirtynyt nyt eteenpäin. Nyt kiikareissa on paluu pistekantaan Meksikon osakilpailussa sunnuntaina.

– Uskon koko tallin laittaneen sen jo taaksemme. Olemme ajatelleet yrittävämme korvata tämän. Se oli kova pettymys, mutta tällaista se nyt vain on. Meillä on mahdollisuus hoitaa homma ja hankkia hieman pisteitä takaisin, Ricciardo sanoi Sky Sportsille.

– Emme ole sääntöjentekijöitä emmekä FIA. Koko tämä homma oli kuitenkin hieman hämmentävä. Tämä on nyt vain hyväksyttävä. Se on menneisyydessä ja siirrymme tästä eteenpäin, Hülkenberg pohdiskeli.