Charles Leclerc myönsi Ferrarin vaikeuksien saavuttaa Mercedestä Japanin GP:n harjoituksissa tulleen täytenä yllätyksenä.

Viime aikoina kenties F1-varikon väkevintä kyytiä esitellyt Ferrari joutui nöyrtymään perjantaina ”hopeanuolten” edessä.

Mercedeksen Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton olivat kiistatta kuskeista vikkelimmät, eikä Leclerc kyennyt päihittämään edes Red Bullin kilpakumppania Max Verstappeniakaan.

Ferrarin vauhti oli Suzukan radalla reilusti odotettua heikompaa. Leclercin mukaan syy suorituskyvyn puutteeseen ei ollut ilmeinen. Auton tasapainossakaan ei ollut valittamista, mutta vauhtia ei tahtonut löytyä millään.

– Otimme kaiken irti päivästämme, mikä oli tärkeä, mutta meiltä puuttuu näemmä vauhtia tänä viikonloppuna. Se on hienoinen yllätys, sillä olimme lopulta todella vahvoja viimeisimmässä neljässä kisassa, monacolainen pohdiskeli Motorsport Weekin haastattelussa.

– Odotimme olevamme aika hyviä täällä, mutta tilanne on vähemmän sen suuntainen. Auton tasapaino ei ole niinkään huono. Meiltä vain puuttuu vauhtia. Odotan Mercedeksen saavuttamisen olevan vaikeaa, Leclerc harmitteli.