Ferrarin monacolaiskuljettajan Charles Leclercin mukaan Meksikon sunnuntaisessa kisassa ratkaisevassa asemassa ovat auton käytös, renkaiden hallinta ja strategia.

Meksikon kisaviikonloppu on menty vahvasti Ferrarin komennossa perjantaista lähtien.

Launtain aika-ajoissa paalupaikka meni lopulta Leclercille tuomariston riistettyä lähtöposition Max Verstappenilta lähtöruuturangaistuksella.

Vaikka lähtöasetelmat suosivatkin vahvasti Ferrari-pilottia, ei Leclerc pidä mitään Meksikon oikukkaissa olosuhteissa itsestään selvänä.

[readmore from=”meksikon gp”]

– Kisan avain on se, että auto toimii hyvin, katsotaan renkaiden perään ja valitaan oikea strategia. Kaikki kärkikolmikon talleista aloittavat samalla renkaalla, mutta siitä tulee todella tiukka kisa, Leclerc analysoi.

Monacolainen koki paalulta starttaamisen varsin oudoksi tilanteeksi yllettyään omalla ajosuorituksellaan alun perin vasta toiseksi.

– Lähestymistapamme säilyy kuitenkin samana. On hyvin tärkeää pitää johdosta kiinni lähdön jälkeen.

– Sillä, joka on kolmannen mutkan jälkeen ensimmäisenä on suuri hyöty, sillä jäähdytys on suuri tekijä täällä. Seuraava auto on altavastaajan asemassa. Suora ykkösmutkaan tultaessa on todella pitkä, joten yritän ottaa hyödyn irti suoravauhdistamme siinä. Annan kaikkeni, toivottavasti saamme jännittävän kisan, Leclerc sanoi.