Mercedeksen tallipäällikön Toto Wolffin mukaan Italian GP:n aika-ajojen farssimainen loppu oli suorastaan ennennäkemättömän hämmentävä tilanne F1-sarjan historiassa.

Monzassa nähtiin lauantaina näytelmä, joka oli suorastaan naurettavan kummallista katseltavaa.

Italian GP:n näyttämönä toimiva rata tunnetaan erityisesti vetoavun suuresta roolista F1-kilvoittelussa. Aika-ajossa vedon kärkkyminen meni kuitenkin suoraan sanottuna aivan yli järjen rajojen.

Muun muassa Mercedes ja Red Bull yrittivät taktikoida säästellen tähtikuskiensa nopeita kierroksia aivan viimeiseen saakka.

[readmore from=”italian gp”]

Lopulta aikaa kierrokseen jäi vain noin minuutti, jonka kuluessa lähes kukaan ei ehtinyt tietenkään kiertää Monzan rataa.

Vaikka Mercedes syyllistyi itsekin ylitaktikointiin, hämmästeli tallipamppu Wolff tilannetta pahemman kerran ärtyneenä.

– Viime kädessä kukaan meistä ei ollut nähnyt sen kaltaista absurdiutta, itävaltalainen sadatteli Autosportin haastattelussa.

– Tällaisia asioita voi sattua. Tavallaan se on myös shakkipeliä parhaasta lähtöruutuasemasta. Tietyssä vaiheessa se kuitenkin eskaloitui, alkaen Spasta. Näimme sen sitten F3:ssa, jossa leikattiin shikaanista ja hidasteltiin aivan minimivauhtiin. Se meni suhteettomalle tasolle, Wolff valitteli.