Mercedeksen F1-talli on antanut neljälle työntekijälle potkut epäasiallisesta käytöksestä Brackleyn päämajassaan.

The Sun -lehden tietojen mukaan Mercedes käynnisti hiljattain tutkinnan Brackleyn konttorillaan tapahtuneesta pitkään jatkuneesta työpaikkakiusaamisesta.

Yhtä muslimitaustaista miestä oli kuuleman mukaan haukuttu ”terroristiksi” toimiston tupakointialueella.

Neljän potkut tutkinnan päätteeksi saaneen työntekijän väitetään myös järjestäneen julkisen vedon siitä, milloin kollegansa sortuisi paastonsa rikkomiseen muslimien Ramadan-jakson aikana.

F1-jätti suhtautui syytöksiin työntekijöidensä toimista äärimmäisen vakavasti. Elokuussa neljä heistä sai potkut. Myös kolme muuta Mercedeksen työntekijää joutui nuhteluun.

– Tämä oli todella karmea rasistisen kiusaamisen tapaus. He kiusasivat yhtä muslimikaveria vuosien ajan. Kaikki selvisi heidän laitettua vedon pystyyn. Kaikki siihen osallistuneet saivat potkut. Tämä on järkyttävää varsinkin kun ajattelee, kuinka suorapuheinen Lewis (Hamilton) on ollut rasismista, nimetön sisäpiirilähde taivasteli The Sunille.

– Tuomitsemme tämän käytöksen vahvimmin mahdollisin tavoin. Toimimme välittömästi. Työntekijöidemme monimuotoisuus on vahvuutemme, Mercedes kommentoi asiaa.