Formula 2 -uransa ensimmäisen voiton Unkarissa ottanut Mick Schumacher ei aio kiirehtiä autourheilun kuninkuusluokkaan.

F1-legenda Michael Schumacherin poika on ollut viime aikoina näkyvästi julkisuudessa aloitettuaan kipuamisen kohti formuloiden kärkeä.

Noste nuoren saksalaislupauksen ympärillä nousi entisestään, kun mies testasi sekä Ferrarin että Alfa Romeon F1-autoja.

Viikonloppuna Schumacher voitti ensi kertaa formula ykkösten ”farmisarjassa” F2:ssa.

[readmore from=”schumacher mick”]

Innostuksen määrää voitosta etenkin saksalaisten formulafanien keskuudessa on vaikea liioitella. Moni toivoisi Schumacherin hyppäävän F1:een ensitilassa.

Nuorukainen ei kuitenkaan aio itse hätiköidä siirron kanssa. Schumacher tiedostaa kaipaavansa vielä lisää kokemusta väkevämmän laitteiston ratissa.

– Ensimmäisen voiton saaminen on hieno asia, mutta minulla on silti paljon töitä tehtävänä itseni kanssa. En tiedä, menenkö F1:een seuraavana vuonna vai kahden, ellei jopa kolmen vuoden päästä. Vain aika näyttää sen, formulalupaus pohdiskeli Fox Sportsin haastattelussa.

– Teen parhaani ja yritän oppia niin paljon kuin on mahdollista ollakseni valmis, kun otan sen askeleen (F1:een). Silloin voin tuntua oloni varmaksi missä tahansa tallissa, johon menen, Schumacher päätti.