Valtteri Bottaksen tie F1-maailman huipulle ei tullut ilmaiseksi: ”Perheeni riskeerasi paljon taloudellisesti”

© Kuva: Getty Images

Suomen tämän hetken kirkkain F1-tähti Valtteri Bottas kertoo ESPN:n haastattelussa moottoriurheilu-uransa alkuvaiheista.

Bottaksen nousu Formula 1 -sarjan selkeään ykköstalliin ei tullut helpolla. Perhe joutui tekemään isoja uhrauksia nuoren kuljettajan kehityksen eteen.

– Lapsuudessani perheeni riskeerasi paljon taloudellisesti. He laittoivat jokaisen pennin kilpailemiseeni ja he uhrasivat myös kaiken vapaa-aikansa, pian 30 vuotta täyttävä Bottas sanoo ESPN:n haastattelussa.

Myös Bottas itse joutui tehdä valintoja F1-unelman eteen.

– Uhrasin monia asioita lapsuudessani. Aloin matkustella nuorena, mikä heikensi koulunkäyntiä oppimisen osalta ja vähensi ystävien kanssa vietettyä aikaa sekä muita normaaleita asioita, joita lapset haluavat tehdä. En kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois, Bottas jatkaa.

Bottas on voittanut kaksi kertaa valmistajien maailmanmestaruuden Mercedeksen kanssa. Kuljettajien MM-titteli puuttuu, mutta nastolalainen on useasti sanonut sen olevan hänen uransa päätavoite.

Kriittinen tapa kehittää itseään paremmaksi syntyi Bottaksen mukaan jo nuorena.

– Kun olin 12, ajatusmaailmassani tapahtui iso muutos. Tajusin, että jos halusin saada tästä jotain irti, minun täytyi keskittää kaikki voimani ja energiani vain tähän lajiin. Silloin aloin harjoittelemaan ja ottamaan asioita vakavammin. Minusta tuli paljon itsekriittisempi ja aloin analysoimaan ajamistani enemmän ja enemmän.