Formula ykkösten kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen tunnetaan nykyään kaikkialla maailmassa. Toisin oli kuitenkin F1-uran alkutaipaleella.

Häkkinen muistelee Unibetin Youtube-sivuilla uskomattomalta kuulostavaa tarinaa kauden 1992 Britannian GP:n ajoilta. Tapahtuman kuuleminen saa ihokarvat nousemaan pystyyn suomalaisilla F1-faneilla.

Mika Häkkinen joutui keskelle hämmentävää valtataistelua – inhimillinen erehdys oli tuhota suomalaisen F1-uran, mutta se osoittautui lopulta onnenpotkuksi

Mika Häkkiselle hurja tunnustus SuomiF1:n haastattelussa: ”Nopein kaikista näkemistäni kuljettajista”

Kaikki sai alkunsa, kun Häkkinen nukkui sunnuntaiaamuna pommiin. Kiire varikolle oli kova, mutta sama suunta oli myös runsaslukuisella kotiyleisöllä. Aikakauden brittisankaria Nigel Mansellia palvovaa brittiyleisöä oli paikan päällä satojatuhansia.

Häkkinen kertoo videolla, kuinka hänen onnistui neuvotella poliisin kanssa oikeus ajaa väärää puolta tietä päästäkseen nopeasti varikon portille. Sen jälkeen kaikki alkoi kuitenkin mennä pieleen. Poliisit eivät tunnistaneet toista kauttaan sarjassa ajanutta suomalaiskuskia, vaan luulivat tämän olleen tavallinen tavan kansalainen, joka oli juuri rikkonut liikennelakia törkeästi.

Selittelyt eivät auttanet, vaan Häkkinen passitettiin putkaan, muiden kuljettajien käynnistellessä koneitaan aamun harjoitusten alkamisen merkiksi.

Päivä, jolloin suomalaiset rakastuivat formula ykkösiin – JJ Lehto ja Mika Häkkinen saivat kansakuntamme hullaantumaan lajista

Häkkisen onnistui saada yhteys Lotus-talliinsa, ja paikalle rientänyt tallijohto onnistui puhumaan kuljettajansa ulos poliisin näpeistä. Se totisesti kannatti, sillä paria tuntia myöhemmin Häkkinen ajoi maaliin upeasti kuudentena tuoden tallille arvokkaan MM-pisteen.

Kuuntele koko tarina Häkkisen itsensä värikkäästi selostamana alta.

Mika Häkkinen julkaisi pysäyttävän kuvan hengenvaarallisesta ulosajostaan – yksi ratkaisu olisi voinut säästää loukkaantumiselta