Mercedeksen Lewis Hamilton etsi syytä heikkoon suoritukseensa Saksan GP:ssä flunssasta, josta hän kärsi kisan alla.

[readmore from = ”saksan gp”]

Hamilton ajoi kärkipaikalta seinään, mikä pudotti hänet lopputuloksissa yhdenneksitoista. Alfa Romeo -kuskien rangaistukset kuitenkin auttoivat Hamiltonin yhdeksänneksi lopputuloksissa.

– Tuo oli kivuliasta, ja olen iloinen, että se on ohi. On vaikea suoriutua, kun ei ole sataprosenttisessa kunnossa. Minun on varmistettava, että olen terve ja kunnossa seuraavaan kisaan, Hamilton sanoi kisan jälkeen.

Monet kuljettajat valittelivat viimeistä edellisen mutkan turva-aluetta liukkaaksi, mikä oli nähtävissä myös televisiokuvissa. Hamilton liittyi samaan kuoroon.

– Ajoin leveäksi mutkassa kuusitoista, ja pinta oli kuin jäätä siellä. Sitten osuin seinään ja rikoin siipeni. Tein virheen ja maksoin siitä, Hamilton tiivisti kisan tuhonneen virheen.