Kimi Räikkösen tallikaverille ei kasata paineita pienestä pistepotista huolimatta: ”Olen kärsivällinen”

© Kuva: Getty Images

Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur ei ole huolissaan Antonio Giovinazzin suorituksista tällä kaudella.

Italialaiskuski ajaa ensimmäistä täyttä kauttaan F1-sarjassa. Hän on jäänyt pisteiden valossa pahasti tallikaverinsa Kimi Räikkösen varjoon. Alfa Romeon 26 MM-pisteestä Räikkönen on tuonut 25.

Vaikka pisteiden valossa Räikkönen on ollut huomattavasti parempi, Vasseur muistuttaa Giovinazzin ajaneen vahvoja aika-ajoja.

– Hän on ollut todella vahva aika-ajoissa. Hän on Kimin tasolla lauantaisin. Meidän täytyy nyt vain rauhoittaa tilannetta, Vasseur sanoo Motorsportin haastattelussa.

Giovinazzi onkin ollut Räikköstä nopeampi kolmesti edellisessä neljässä aika-ajossa. Räikkönen oli Giovinazzin edellä vain Itävallassa, jossa kaksikon välinen ero 13 tuhannesosaa.

– En ole huolissani, koska hän on tehnyt työnsä hyvin. Hän otti pisteen Itävallassa, hän oli vakuuttava Silverstonessa, jossa hän oli Kimin edellä (aika-ajossa) jälleen.

– Talli eikä kukaan muukaan luo hänelle paineita. Minä olen kärsivällinen, Vasseur korostaa.