Alfa Romeon F1-tallin päällikön Frederic Vasseurin mukaan Kimi Räikkösen ja Antonio Giovinazzin tavoitteena on päihittää keskikastia johtava McLarenin Britannian GP:ssä ensi viikonloppuna.

McLarenin kyyti on ollut viime aikoina vakuuttavaa katseltavaa. Talli on tehnyt selkeää eroa muihin keskikastin kilpailijoihinsa kipuamalla valmistajien mestaruustaiston neljänneksi.

Vaihtelevien tulosten kanssa kauden mittaan tuskaillut Alfa Romeo on brittejä 30 pistettä ja kaksi MM-sijoitusta jäljessä.

Vaikka oranssit kilpurit viilettäisivätkin toistaiseksi vielä kaukana edessä, on sveitsiläistalli ottanut McLarenin tähtäimeensä Silverstonessa.

[readmore from=”alfa romeo”]

– Mielestäni otimme hyvän askeleen viimeisen kahden tai kolmen kisan myötä. Meidän on parannettava vielä hieman vauhtiamme voidaksemme taistella McLarenia vastaan. Se on seuraava tavoitteemme, Vasseur linjasi Motorsportille.

– Jos katsotaan muutamaa viime kisaa, he olivat edellä. Meillä on kuitenkin hyviä päivityksiä tulossa. Meidän on otettava ehdottomasti askel eteenpäin voidaksemme kamppailla heidän kanssaan kisoissa, Alfa-pomo sanoi.

Tallijohtajan mukaan päivityksiä on luvassa Britanniassa, Saksassa sekä Unkarissa.

– Meidän on kuitenkin oltava realistisia, sillä kaikki puskevat helvetin kovaa ja hekin tuovat varikolle jotain, Vasseur muistutti.