Kimi Räikkönen odottaa Alfa Romeolta vahvaa viikonloppua Britannian GP:ssä. F1-sarjan seuraava osakilpailua ajetaan tulevana sunnuntaina Silverstonessa.

Pienen notkahduksen jälkeen Räikkösen Alfa Romeo on jälleen noussut takaisin pistejahtiin keskikastissa. Vajaat kaksi viikkoa sitten ajetussa Itävallan GP:ssä tallin molemmat kuljettajat olivat ensimmäistä kertaa yhdessä pisteillä, kun Antonio Giovinazzi nappasi kauden ensimmäisen pisteensä.

– Olemme osoittaneet tallina edistystä viime kisoissa, ja Britanniassa meillä on mahdollisuus pärjätä jälleen hyvin, Räikkönen sanoo Britannian GP:n alla.

– Kuten aina, erot ovat pieniä, joten hyvän tuloksen saamiseksi täytyy onnistua täydellisesti. Olen kuitenkin luottavainen, että saamme hyvän tuloksen aikaiseksi, Räikkönen uskoo.

Räikkönen kertoo nauttivansa ajamisesta Silverstonen radalla, joka solmi eilen viiden vuoden jatkosopimuksen F1-sarjan kanssa (uutinen).

– Silverstoneen on aina mukava tulla. Tämä on vanhanaikainen rata ja täällä on mukava ajaa, etenkin nopeissa mutkissa.

Lähde: Planet F1