Kuskilupaus Esteban Ocon ei tyrmää F1-piireissä pyörineitä huhuja, joiden mukaan hän olisi hyppäämässä joko Williamsin ja Haasin kuskiksi.

Mercedeksen junioriohjelman kasvatti ei päässyt ajamaan tänä vuonna kuninkuusluokassa kilpaa.

Saksalaistallin reservikuskin tehtäviin tyytymään joutunut Ocon saattaa olla kuitenkin tuoreimpien sisäpiirihuhujen mukaan lähellä uutta F1-pestiä.

Ranskalaisen puhutaan korvaavan maanmiehensä Romain Grosjean amerikkalaistalli Haasin riveissä.

[readmore from=”ocon esteban”]

22-vuotiasta kuljettajakykyä on huhuttu samaan aikaan myös Robert Kubican korvaajaksi Williamsin ratissa.

RMC Sport -julkaisun tiedustellessa Oconilta huhuista ei mies ampunut niitä täysin alas.

– Minulle oli vaikea olla kisaamatta tänä vuonna. Kaikki vaihtoehdot ovat elossa, sillä Mercedeksellä on avoin asenne, vaikka kyseessä olisikin toinen valmistaja, ranskalainen avasi.

– Minut voidaan lainata muualle, se ei ole ongelma. Päätavoitteeni on ajaa Mercedes-vetoisessa tallissa, mutta kaikki on mahdollista, Ocon korosti.