Takavuosien mahtitalli McLaren on rakentanut nousua takaisin huipulle tämän kauden aikana. Toimitusjohtaja Zak Brown kokee tallin olevan oikealla tiellä, Mercedeksen toimiessa oivana kirittäjänä.

Edellisen kerran 2012 kisan voittanut McLaren on nähnyt valoa synkän tunnelin päässä tällä kaudella. Talli on sarjapisteissä tällä hetkellä neljäntenä, mikä on edelliskauden konttaukseen nähden erinomainen harppaus.

[readmore from=”mclaren”]

Vaikka työtä on vielä paljon jäljellä, on Brown mielissään kehityksen suunnasta. Uudelleenorganisointi tallin sisällä alkaa näkymään ja tuottamaan tulosta. Siitä kertoo myös tallin työntekijöiden parantunut suoritustaso.

– Suurin harppaus on tapahtunut tiimityöskentelyssä. Esimerkiksi talvitesteissä olimme ensimmäinen talli radalla seitsemänä päivänä kahdeksasta. Jos meillä oli ongelmia, korjasimme ne välittömästi ja pääsmme heti radalle. Myös varikkokäynnit ovat vahvuutemme. Kaikki ovat nykyään tietoisia roolistaan ja he ovat motivoituneita ja valmiita työskentelemään uutterasti tallin eteen yhdessä, Brown iloitsee Autosportille.

Samalla kun McLaren on tippunut F1-maailman huipulta, on Mercedes sementoinut asemansa siellä. Brown kokee brittitiimin imeneen kuitenkin oppia parhaalta.

– Miksi Mercedes voittaa kaikki kisat? Toki heillä on suuri budjetti, mutta he ovat myös ilmiömäisen hyvin toimiva kilvanajotiimi. Heillä ei tule huonoja viikonloppuja. Minä alan nähdä meissä vähitellen samankaltaisia piirteitä.

F1-sarja jatkuu Kanadassa – tutustu Kanadan GP:n kisasivuumme täältä!