Formula 1:n nuorin kuljettaja Lando Norris ei ollut tyytyväinen maanmiehensä Lewis Hamiltonin kommenttiin torstain lehdistötilaisuudessa.

Hamilton ja Norris olivat molemmat paikalla lehdistötilaisuudessa. Kertaalleen Hamilton kysyi Norrisilta tämän ikää.

[readmore from=”kanadan gp”]

– Voi kauhea, Hamilton sanoin, kun Norris kertoi olevansa vasta yhdeksäntoista.

Myöhemmin lehdistötilaisuudessa Mercedes-kuski valitteli sarjan nykytilaa. Hamiltonin mielestä F1 ei ole tarpeeksi haastava sarja nykyisellään.

– Kisan pitäisi olla fyysisesti uuvuttava, kuten maratonin. Joskus kisan jälkeen tuntuu, että voisi ajaa toisen kisan. Pystyisin varmaan ajamaan kaksi tai kolme kisaa putkeen.

– Tämä on miesten laji. Sarjaan tulee paljon nuoria kuljettajia, ja heille on helppoa päästä sinuiksi tämän homman kanssa, Hamilton sanoi lehdistötilaisuudessa.

Norris ei saanut enää puheenvuoroa pressissä tuon jälkeen, mutta nuorukainen hyökkäsi maanmiehensä kimppuun Telegraphin haastattelussa myöhemmin.

– En tiedä, miksi hän sanoo sellaista nyt? Eikä silloin, kun hän itse aloitti. Hän kohdisti sen minuun, Georgeen (Russell) ja Alexiin (Albon). Me olemme nuorimmat F1:ssä ja ehkä emme ole kärsineet niin paljoa kuin hän haluaisi, Norris sanoi.

– Hän sanoi tykkäävänsä raskaammasta ohjauksesta. Hän voi pyytää talliaan poistamaan ohjaustehostuksen, jos hän niin haluaa, ärtynyt Norris jatkoi.