Tallipäällikkö Mattia Binotto valotti Ferrarin järjestelleen uudelleen teknisen jaostonsa organisaatiorakennetta.

Kuskit ajavat radalla voitoista ja mekaanikot sekä insinöörit huolehtivat varikolla autoista.

F1-tallien menestys ei ole kiinni kuitenkaan pelkästään edellä mainituista tekijöistä, vaan myös kulissien takana tehtaiden ja toimistojen uumenissa tehdään todella tärkeää työtä.

Kuninkuusluokan kuuluisin talli Ferrari on joutunut kärvistelemään mestaruuksitta jo useamman vuoden.

Vaikka odotukset olivat tälle kaudelle kovat, ovat italialaiset joutuneet jälleen tyytymään Mercedeksen pakokaasujen nielemiseen.

[readmore from=”ferrari”]

Lopulta Maranellossa päätettiin reagoida asiaan uusin keinoin. Ferrari järjesteli teknisen osastonsa henkilöstörakennetta ja toimintamalleja uusiksi alkuvuonna.

– Tammikuusta lähtien olemme organisoineet uusiksi. Kuuluisaa klassista vaakasuuntaista rakennetta ei enää ole, Binotto valotti uudistuksia La Gazzetta dello Sportille.

– Olemme havainneet neljä tai viisi lukua, joista on tullut vertailupisteitäni monilla alueilla. Se on hyödyllistä tiedon suodattamisen ja tulevaisuuden suunnittelun suhteen, Ferrari-pamppu havainnollisti.

– Vuosi 2021 on jo nurkan takana sääntömuutoksineen ja autoineen, jotka voivat olla radikaalisti erilaisia. Budjettikatto pakottaa meitä tarkastelemaan uusiksi tiettyjä prosesseja tuotannossamme, tallipomo perusteli rakennemuutosta.

Lähde: La Gazzetta dello Sport