Toro Rosson kuskilupaus Alexander Albon sanoi tavoitteenaan olevan kärkikymmenikköön yltäminen säännöllisesti.

Red Bullin sisartallin kausi ei ole alkanut aivan toivotuissa merkeissä. Hondan uudelta voimayksiköltä odotettiin paljon, mutta toistaiseksi tulokset ovat jääneet kehnoiksi.

Toro Rosso on parhaillaan valmistajien MM-taiston toiseksi viimeisellä sijalla. Takana on vain karmeassa talous- ja tekniikkakriisissä räpiköivä Williams.

Italiassa ei olla kuitenkaan luovuttu optimismista. Talli on tuomassa Espanjaan merkittävän päivityspaketin, jonka odotetaan auttavan suorituskykyä ja luotettavuutta.

[readmore from=”toro rosso”]

Päivityksistä innostunut Red Bullin oman junioripolun kasvatti Albon rohkeni asettaa itselleen jo varsin kovan tavoitteen.

– Tuomme muutamia päivityksiä autoomme kehityssuunnitelmamme mukaisesti. Olen todella täpinöissäni siitä. Tavoitteenamme on olla jatkuvasti kärikymmenikössä, brittiläis-thaimaalainen hehkutti Checkered Flagille.

– Olimme vahvoja Barcelonassa talvitesteissä, joten toivottavasti voimme pitää kiinni tuosta momentumista, Albon toivoi.

Lähde: Checkered Flag