Kimi Räikkönen esittää selkeän parannuskohteen tallilleen tuleviin kisaviikonloppuihin. Kokenut suomalaiskuski vaatii autoltaan parempaa vauhtia aika-ajoihin, jotta taistelu pistesijoista olisi helpompaa.

Räikkönen on yltänyt pisteille kauden jokaisessa kolmessa kilpailussa, mutta aika-ajoissa suomalainen on aiheuttanut runsaasti jännitettävää faneilleen jokaisena viikonloppuna.

Kiinassa F1-konkari tipahti ensimmäisen kerran Q3-osiosta, mutta jo aiempina viikonloppuina tipahtaminen on ollut hiuskarvan varassa.

LUE MYÖS: Kimi Räikkönen myöntää muutoksen suhtautumisessaan formuloihin

Kimi Räikkönen yllätti taidoillaan tallipomonsa – suunnitteli tallille uudet polkimet

Alfa Romeon vauhti ei ole ollut hyvää lauantaisin, ja siitä on kärsinyt myös tallikaveri Antonio Giovinazzi.

Kilpailuissa Räikkönen on näyttänyt parasta osaamistaan, mutta jotta pisteitä tulisi myös jatkossa, täytyy tallin keskittyä hänen mielestään etsimään enemmän vauhtia myös lauantaisin.

Kimi Räikkösen F1-auton uhkaava heikkous huolettaa Ferrari-pomoa – Alfa Romeo kieltäytyi tärkeästä päivityksestä

– Jos aika-ajomme sujuisivat paremmin, olisi meille helpompaa kisoissa. Meillä riittää vauhtia taistella muita keskikastin talleja vastaan, joten meidän pitää parantaa ja hioa jokaista yksityiskohtaa, jotta onnistuisimme siinä, Räikkönen kertoo F1-sarjalle.

Kausi jatkuu Azerbaidzhanissa 26.-28.4. Tutustu GP:n kisasivuumme täältä! Löydät sieltä mm. uutiset, tulokset, tilastot ja historiaa.