Formula 1:n kärkitallien rengasvalinnat Azerbaidzhanin GP:hen muodostuivat hyvin erilaisiksi. Ferrari lähtee viikonloppuun kovemmalla kokoonpanolla kuin Mercedes ja Red Bull.

Ferrari ottaa molemmille kuskeille mukaan vain seitsemän settiä pehmeitä renkaita, kun Red Bullilla on peräti yhdeksän settiä pehmeintä seosta. Mercedes sijoittuu väliin kahdeksalla setillä.

Keskikastissa tallit menevät melko samanlaisilla valinnoilla. Kimi Räikkönen on yksi neljästä kuljettajasta, jotka lähtevät viikonloppuun kahdella kovalla setillä yhden sijaan. Keskikovaa rengasta Räikkösellä on käytössä vain kaksi settiä, kun esimerkiksi molemmilla Ferrareilla on viisi.

Keskikastin muilla kuskeilla keskikovaa settiä on juuri tuo kaksi tai kolme. Renaultin Daniel Ricciardolla on kuitenkin käytössään vain yksi setti keskikovaa rengasseosta koko viikonlopulle.