Ferrarin Sebastian Vettel koki kauden avauskilpailussa Australiassa suuren pettymyksen. Italialaistallin talvitestien vauhti oli kadonnut lähes tyystin.

Ferrarin heikentynyttä suorituskykyä on ihmetelty varikolla. Sen on epäilty johtuneen Melbournessa jäähdytysongelmista, mutta talli on itse ollut vaitonainen asiasta.

Australian GP:n nopeusmittauspisteet kertoivat kuitenkin karua kieltä Ferrarin voimanlähteen suorituskyvystä. Merkin voimanlähteillä miehitettiin tulosliuskan jämäsijat.

Ferrari on ongelmissa – karut lukemat julki, Australian GP paljasti massiivisen ongelman – Kimi Räikkönenkin kärsijänä

Ferrarin F1-tallin pomo listasi, mikä kaikki Australiassa meni pieleen – uutta autoa vaivasi vaikea ongelma

Tämä viesti kertoo kaiken Ferrarin ja Sebastian Vettelin mahalaskusta

Bahrainin GP:n varikolla Vettel myönsi Autosportille auton käyttäytymisen olevan tallille edelleen pieni mysteeri.

– Hävisimme Australiassa jokaisella osa-alueella, emme pelkästään suorilla. Tarvitsemme vielä lisää dataa autosta, ennen kuin teemme johtopäätöksiä, Vettel toteaa.

Saksalaiskuski toteaa, ettei vertailu viime vuoden autoon, joka oli nopea suorilla, ole reilua.

– Viime vuonna meiltä puuttui hieman downforcea, joten se teki autostamme nopean suorilla. Jos tänä vuonna tilanne on eri, näkyy se myös nopeusmittauspisteissä. Tarvitsemme kuitenkin enemmän rata-aikaa varmistaaksemme asian.

TV-lähetysajat, uutiset, tilastot – lue kaikki tarpeellinen Bahrainin GP:n erikoissivultamme!