Max Verstappen vastasi yhdestä Australian GP:n iloisimmista yllätyksistä. Kuskille ja tallille menestys oli tuttua, Hondalle ei.

Japanilaismerkki nappasi ensimmäisen podiumpaikan V6-moottoreiden aikakaudella. Samalla katkesi 11 vuoden kuiva kausi, lue lisää täältä.

Honda teki paluun F1-karkeloihin kaudeksi 2015, kun se löi hynttyyt yhteen McLarenin kanssa. Projektilta odotettiin suuria, mutta lopulta siitä muodostui täydellinen pannukakku. Surkeat tulokset ”kruunasi” Fernando Alonso, jonka lempipuuhaa tuntui olleen japanilaismerkin haukkuminen.

SuomiF1 arvioi Australian GP:n topit ja flopit: Valtteri Bottas rautaa, Ferrari suuri pettymys

Viime kaudella McLaren vaihtoi Hondan Renaultin moottoreihin. Odotukset olivat kovia, olihan brittitalli vakuutellut kaikille sen auton olevan kilpailukykyinen, Hondan ollessa menestyksen este.

Vuosi sitten Australiassa näin näyttikin olevan. Alonso ajoi kauden 2018 avauskilpailussa hienosti viidenneksi, iloiten Renaultin olevan avain tallin uuteen nousuun.

– Nyt voimme taistella, Alonso iloitsi tiimiradiossa ruutulipun heilahduksen jälkeen.

Vaan kuinkas sitten kävikään? McLarenin suorituskyky romahti kauden edetessä, eikä talli pärjännyt yhtään sen paremmin kuin Honda-vuosinaan. Kauden päätteeksi Alonso nosti kytkintä jättäen F1-sarjan taakseen.

McLarenin jälkeen Honda käänsi katseensa Red Bull -leirin suuntaan. 2018 yhteistyötä hiottiin Toro Rosson kanssa, ja täksi kaudeksi moottorit iskettiin myös emotallin autoon.

Red Bull -pomolta hauska paljastus Honda-yhteistyön aloittamisesta – ensitapaaminen McDonald’sissa!

Verstappenin kolmossija osoitti japanilaismerkin ottaneen aimo harppauksen eteenpäin. Red Bull, jonka oma suhde Renaultiin oli myös hyvin tulehtunut, ei malttanut olla palaamatta vuoden takaiseen kisatwiitissään.

– Nyt voimme taistella! Talli kirjoitti silmäniskuhymiön kera, tehden kaikille selväksi pienen piikin kohteen.

Oracle Red Bull Racing

@redbullracing
Now we can fight! 😉 P3 for @Max33Verstappen in Melbourne secures a first podium for @HondaRacingF1 since the 2008 British Grand Prix! 👏 #AusGP 🇦🇺 #F1