Citroenin tähtipilotti Sebastien Ogier oli onnesta soikeana voitettuaan äärimmäisen tiukan voittotaistelun Monte Carlon MM-rallissa sunnuntaina iltapäivällä.

Vaikka legendaarisen vuoristorallin voitto menikin jälleen tuttuun osoitteeseen, oli kamppailu korkeimmasta palkintokorokkeen askelemasta tiukinta miesmuistiin.

Hyundain belgialaiskuski Thierry Neuville haastoi Ogieria aivan loppumetreille saakka.

Voitto ratkesi ranskalaistähden eduksi lopulta vain 2,2 sekunnin erolla. Kyseessä oli tiukin voitto Monte Carlon rallista sitten vuoden 1979.

Ogierille saavutus oli todella mieluisa, sillä Monte Carlolla on Citroen-kuskille aivan erityinen merkitys.

Voitto oli jo kuudes perättäinen. Vielä hurjemman onnistumisesta tekee se, että ranskalaiskuljettajan kalusto on vaihtunut vuosien mittaan jo useampaan otteeseen.

– Tämä on se ralli, jonka haluan voittaa eniten koko kaudesta. Sen vuoksi olen nyt niin onnellinen. Meillä on ongelma kaasun kanssa ja se puski autoa jarruille. Ajaminen oli vaikeaa. Olen todella onnellinen. Kuusi vuotta putkeen kolmella eri autolla, Ogier hehkutti WRC:lle.