Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff näkee Valtteri Bottaksen kaudessa myös paljon hyvää, vaikka voitotta jäänyt suomalaiskuljettaja saikin runsaasti kritiikkiä osakseen.

Bottas hyytyi MM-sarjassa viidenneksi, samalla kun tallikaveri Lewis Hamilton nappasi 11 voittoa ja maailmanmestaruuden. Varsinkin Bottaksen loppukausi oli ohdakkeinen.

Wolfff haluaakin nostaa esille suomalaiskuljettajansa alkukauden suorituksia. Bottas pystyi olemaan tasaväkinen ja jopa päihittämään tallikaverinsa useana viikonloppuna. Wolff kokee tämän suoritustason olleen osoitus Bottaksen todellisesta osaamisesta.

– On todella epäonnista, ettei Bottas voittanut kertaakaan kauden aikana. Mielestäni hänen alkukauden otteensa olivat erittäin vakuuttavia, ja se näkyi myös tulosluettelossa. Hän olisi johtanut MM-sarjaa Bakun jälkeen, ilman keskeytystä kärkipaikalta, Wolff muistutti FIA:n palkintogaalasssa.

Wolff myöntää myös Mercedeksen kauden loppupuolella syntyneen valinnan auttaa Hamiltonia kohti MM-titteliä taistelussa Ferrarin Sebastian Vetteliä vastaan vaikuttaneen Bottakseen.

– Jokainen kuljettaja, joka haluaa ajaa mestaruudesta, kärsii kun häneltä viedään tämä mahdollisuus. Mutta ensi kaudeksi tilanne on nollattu, ja Bottaksen tulee ladata akkunsa talvitauon aikana ja tulla takaisin entistä vahvempana, Wolff luotsaa.