F1-sarjan mahtitallin Ferrarin ja sen amerikkalaisen asiakatallin Haasin välinen suhde nostattaa kulmakarvoja kilpailijaleirissä. Erityisesti tukkanuottasilla on Racing Point.

Vielä aiemmin Force Indiana tunnettu talli ja Haas kävivät taistelua kulisseissa uuden tallin oikeuksista palkintorahoihin. Haas oli sitä mieltä, ettei Lawrence Strollin ostama talli ollut lakiteknisesti oikeutettu Force Indian osuuteen.

Kiista sovittiin, ja Racing Point todettiin Force Indian lailliseksi jatkajaksi.

Nälvimistä tapahtuu myös toiseen suuntaan. Racing Pointin tallipomo bon yksi äänekkäimmistä Haasin ja Ferrarin suhteen kritisoijista.

Vuonna 2016 F1-sarjaan liittynyt amerikkalaistalli ostaa sääntöjen puitteissa todella paljon osia italialaistallilta. Tästä tallille koituu säästöjä ja se saa itselleen kilpailukykyisiä osia, mutta samalla se alistaa itsensä italialaisten määräysvaltaan.

Muutkin tallit ovat toistuvasti kyseenalaistaneet tallien liittoa. Epäilyksiä on esitetty myös siitä, että Haas käyttää osia myös sääntöjen rajaamaa mahdollisuutta enemmän.

– Tämä on koko ongelman ydin. On hyvin erikoista, että Ferrari ja Haas ovat linkitetty toisiinsa FIA:n antaessa tuomioitaan tiettyjen osien sääntöjenvastaisuuksista. Aivan kun meillä olisi kaksi samanlaista lumihiutaletta, Szafnauer toteaa Autosportille.

Sääntöjen mukan jokaisen tallin tulee suunnitella oma aerodynamiikkansa.

– Se on toisin sanoen kaikki, mihin ilma koskettaa. Se on todella paljon autoa.

Vaikka Haasin ja Racing Pointin välinen riita on sovittu, heittää Szafnauer myös piikkiä hänen talliaan epäilleen Haasin suuntaan.

– He epäilivät meidän olemista kunnollinen kilpatalli, mutta itse asiassa me valmistamme enemmän osia autoomme kuin he.