Sähköformulasarja Formula E:ssä debyyttinsä eilen tehnyt Felipe Massa koki ohdakkeisen alkutaipaleen uudessa sarjassaan.

Brasilialainen oli lopputuloksissa 17. mutta maaliin hän tuli todellisuudessa sijalla 14.

Massa sai kilpailun aikana varikon läpiajorangaistuksen, kun tuomaristo katsoi hänen autonsa rikkoneen sääntöjä energianlatauksen suhteen. Vastaavasta rikkeestä rangaistiin myös nippua muita kuljettajia.

[readmore from=”formula e”]

Formula E:n erikoisuutena on FanBoost-katsojaäänestys, jossa eniten ääniä keränneet kuljettajat saavat käyttöönsä hetkellisesti lisätehoja akuistaan kilvanajon tuoksinnassa. Massa sijoittui äänestyksessä toiseksi.

Massa käytti kuitenkin FanBoostia ensimmäisen kerran liian aikaisin. Äänestys sulkeutuu kilvanajon ollessa jo käynnissä, mutta Massa käytti lisätehoa äänestysajan ollessa vielä voimassa. Tästä hänelle tuomittiin viiden sekunnin aikasakko sekä yksi rangaistuspiste superlisenssitilille.

Pahaksi onneksi Venturi-kuski käytti luvanvaraisessa FanBoostissaan 150 kilojoulen verran energiaa, vaikka määrä saisi olla 100. Tästä rangaistuksena oli 25 sekunnnin aikarangaistus sekä jälleen yksi rangaistuspiste.