MM-rallikausi 2018 kruunautuu tänä viikonloppuna Australiassa huikeaan jännitysnäytelmään. Panoksena on ei enempää tai vähempää kuin kuljettajien maailmanmestaruus.

Ensimmäistä kertaa sitten kauden 2003 kauden päätöskisassa tittelistä taistelee useampi kuin kaksi kuljettajaa. Sarjan kärkipaikalle on kirinyt Sebastien Ogier, mutta Thierry Neuville on vain kolmen pisteen päässä. Kaksikon pisteet ovat 204-201.

Kolmantena tittelitaistossa roikkuu Ott Tänak. Toyotan virolaiskuljettajalla on pisteitä 181.

MM-pisteytys menee kaavalla 25-18-15-12-10-18-6-4-2-1, minkä lisäksi Power Stagelta pisteitä jaetaan viidelle nopeimmalle. Näin ollen Ogierin ja Neuvillen osalta mestaruustaistelu käydään hermojaraastavan jännittävällä tavalla. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että lopputuloksissa paremmin sijoittuva on vahvoilla, mutta Power Stage voi heilauttaa asetelmia dramaattisesti.

Tänakin osalta pelin henki on sen sijaan selvä. Mies ajaa vain voitosta, mikään muu ei riitä.