Kimi Räikkönen pääsee testaamaan Sauberin kilpuria jo ensi viikolla. Autosportin tietojen mukaan Ferrari on antanut suostumuksena tallin jättävän suomalaiskuskin testille nykyisen sopimuksen ollessa vielä voimassa.

Räikkönen ajaa viimeisen kilpailunsa italialaistallille sunnuntaina, mutta sopimuksen puitteissa hän on tallin palkkalistoilla vuoden loppuun asti. F1-tallien jäädessä testaamaan Abu Dhabiin ensi viikon alussa moni työnantajaa vaihtava kuljettaja pääsee testaamaan tulevan tallinsa kalustoa. Räikkönen on nyt liittynyt tähän joukkoon.

Räikkösen tallissa korvaavan Charles Leclercin Ferrari-testaus oli jo aiemmin tiedossa. Nyt Autosport tietää kertoa, ettei Ferrari halunnut asettua poikkiteloin Räikkösen vastaavan Sauber-testin osalta.

äikkösen korvaaja ajaa Ferraria jo ensi viikolla – suomalaisen päätökselle odotetaan varmistusta

Sauber ei vielä tarkentanut, milloin Räikkösen testiajo suoritetaan. Myös kaksipäiväisen testin toinen osallistuja on vielä nimeämättä.