Noususuhdanteisella vireellään vakuuttaneen F1-tallin pomo: ”Opimme yhä tallina”

© Kuva: Getty Images

Haasin F1-tallin päällikkö Günther Steiner uskoo miehistönsä oppivan yhä lisää autourheilun kuninkuusluokassa kilpailemisesta.

Amerikkalaistalli liittyi formuloihin vasta kaksi kautta sitten. Siirtymä suoraan rata-autosarja Nascarista ei ollut aivan yksinkertainen, eikä alkuyskähtelyistä selvitty ilman oppirahojen maksua.

Lopulta Haas selvisi debyyttikaudellaan kahdeksanneksi. Seuraavasta kaudesta jäi sama tulos valmistajien MM-taistossa.

Tämäkin vuosi on ollut Haasille vaikea, vaikka tallin selvästi kehittynyt suorituskyky on laitettukin laajasti merkille. Kauden edetessä etenkin Romain Grosjeanin kisaesitykset ovat edenneet parempaan suuntaan.

Steinerin mielestä positiivinen kehityskäyrä kertoo siitä, ettei jenkkitallin leirissä ole lopetettu uuden oppimista.

– Koskaan ei ole yhtä avainasiaa, jonka oppii. Sitä vain kasvaa tallina ja tulee paremmaksi tekemisen kautta. Ainoa asia, joka auttaa on aika. Toki sitä pitää tulla paremmaksi kolmantena vuotena toiseen vuoteen verrattuna. Sen olemme tehneet, tallipomo arvioi GP Blogille.

Lähde: GP Blog