Kimi Räikkönen hehkutti kantavansa jatkossa hienoja muistoja pitkältä Ferrari-uraltaan.

Formulakonkarin ura maranellonpunaisissa lähenee viimeistä koitostaan. Abu Dhabissa Räikkönen hyppää Ferrarin rattiin viimeistä kertaa F1-radoilla.

F1-tähti korosti, ettei ole suruissaan Ferrari-pestinsä päätöksestä. Räikkönen keskittyy mieluummin positiivisiin muistoihin ja tunnelmiin, jotka ovat päällimäisenä mielessä yhteisiltä vuosilta.

– En näe mitään syytä olla surullinen. Meillä oli mahtavia aikoja yhdessä kahtena eri aikakautena. Oli myös joitain vaikeita päiviä, mutta se kaikki kuuluu tähän peliin ja tekee siitä mielestäni vielä mukavampaa.

– Voitimme kuljettajien ja valmistajien mestaruudet yhdessä. En voisi pyytää enempää, olen onnellinen siitä saavutuksesta. On hienoa ajatella, mitä olemme saavuttaneet. Niistä jää erityisiä muistoja. Tulemme olemaan tulevaisuudessakin ystäviä ja sekin on tärkeää, Räikkönen korosti.

Suomalaistähden mielestä italialaistalli on ottanut vakuuttavan suuria kehitysaskelia muutaman viime vuoden mittaan.

– Olemme päässeet todella pitkälle siitä, kun palasin Ferrarille vuonna 2014. Otimme valtavan askeleen eteenpäin ja nyt kaikki menee ehdottomasti oikeaan suuntaan. Jotkut asiat kaipaavat vielä parannuksia, mutta niinhän se menee kaikessa. Työ ei lopu koskaan ja pyrimme aina tekemään asioita paremmin, Räikkönen hehkutti.