Valtteri Bottaksen mukaan hänen 129 pisteen ero Lewis Hamiltoniin ei kerro koko totuutta tästä kaudesta.

Bottaksen kausi alkoi mallikkaasti, mutta muutaman epäonnekkaan kisan jälkeen nastolalainen oli jäänyt jo merkittävän kauaksi mestaruustaistosta. Loppukauden aikana hän on keskittynyt pelaamaan tallille ja auttamaan Hamiltonia mestaruuden tavoittelussa.

– Piste-ero on selvästikin valtava, se on massiivinen ja se on fakta. Kuitenkin iso osa siitä johtuu roolistani tallissa kauden puolivälin jälkeen, Bottas sanoi Meksikon viikonlopun alla.

– Kauden puolivälin jälkeen en ole oikeastaan sijoittunut Lewisin edelle. Lisäksi olen menettänyt kauden aikana epäonnen takia pisteitä etenkin ensimmäisissä kisoissa. Suoritustason perusteella ero ei olisi 130 pistettä. Minä tiedän sen ja talli tietää sen.

Lähde: Racefans