Toro Rosson uusiseelantilaiskuski Brendon Hartley valitti kärsivänsä tuen puutteesta tallissaan keskellä huhuja, joiden mukaan kuljettajalupaus Alexander Albon olisi viemässä hänen työpaikkansa ensi kaudella.

Heikkoa tulosta tehnyt Hartley on saanut rajua ryöpytystä median ja fanien suunnalta heti kauden alusta lähtien. Sisäpiirihuhut ovat kertoneet miehen olevan potku-uhan alla käytännössä koko kauden ajan.

Viime aikoina brittiläis-thaimaalaisen Albonin mahdollisuuksista korvata Hartley Toro Rossolla on noussut melkoinen huhumylly. Toistaiseksi tallin lopullinen kuskikokoonpano on kuitenkin vielä auki.

Hartley on myöntänyt jo aiemminkin potkupuheiden ottaneen henkisesti koville. Eniten uusiseelantilaista harmittaa kuitenkin tuen puute omalta työnantajaltaan.

– Luonnollisesti asemaani tallissa alettiin jo kyseenalaistaa kolmen kisan jälkeen kauden alussa. Se on aika paska asema olla. Tunnen kuitenkin tulleeni vahvemmaksi siitä, Hartley sanoi Motorsportille.

– Olen muuttanut asennettani ja keskittynyt itseeni hieman itsekkäämmin. Olen pyrkinyt hallitsemaan ajankäyttöäni ja keskittymään kierrosaikoihin, F1-kuski kertoi.

Hartley kohdisti haastattelussa pienimuotoisen piikin työnantajansa suuntaan.

– Ideaalissa maailmassa sitä saisi täyttä tukea ja voisi vain keskittyä työhönsä. Tämä on kuitenkin Formula 1, eikä se mene aina niin, Hartley sadatteli.

 

Lähde: Motorsport